10.1.2007

Tervehdys & avaus

Kiitokset osallistumisesta avausmiittiin!

Seuraava miitti siis omien sekavahkojen muistiinpanojeni mukaan 13.2.2007 Dueton kirjallisuusillan jälkeen Albertissa. Vaikka - en tietenkään - ollut aivan alusta läsnä, pistin kuitenkin muistiin kuudennen päivän heinäkuuta ensimmäisenä Nihil Interitin jäsenten järjestämänä runoroomutapauksena Kotkassa.. Ehdotuksia mahdollisiksi paikoiksi olivat muun muassa Kotkansaaren näkötorni, Sapokan vesipuisto, Meriniemen yläkerta, Varissaari ja ilmeisesti vahvimpana ehdokkaana Kotkan Kerttu Sapokassa.

Listaa mahdollisista esiintyjistä lueteltiin ja mieleeni jäivät ainakin seuraavat nimet:

Kai Nieminen

Jyrki Pellinen

Ilpo Tiihonen

Petter Sairanen

Mirkka Rekola

(itselleni nousi myöhemmin mieleen Saila Susiluoto)

Myös musiikkia pitäisi olla ilmeisesti kuudes päivä heinäkuuta tarjolla. Itselleni nousi jostain menneisyyden lokerosta mieleen Runoyhtye Ruokopilli, joka vielä nykyäänkin luultavasti heittää jonkin verran keikkaa. Puhetta oli myös jostakin pienehköstä, kirjallisesta?!? rock-puolen kokoonpanosta.

Poetry Slammit siis ensi tiistaina kello 19:00 Albertissa.

(tämä ei ollut muuten mikään virallinen pöytäkirja)

Tervetuloa Runoroomun omaan blogiin! Runoja, kirjoituksia, kuvia, ajatuksia, ideoita, keskustelua toivoen,

- timo

(ps. kun postaat, pistä mielellään nimesi tai nimimerkkisi tohon "Labels for this post:" -osastoon!)




0 kommenttia: